Apua ja tukea
Mistä apua ja tukea seksuaali- ja sukupuolisiin pohdintoihin?
Seksuaali-identiteettiin liittyvät kysymykset ovat haastavia ja voivat ahdistaa, vaikka ympäristö olisikin suvaitsevainen. Monet ihmiset tarvitsevat apua seksuaali-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä. Lappeenrannan seudulla on monia seksuaalisuuden moninaisuuteen perehtyneitä ammattiauttajia, joiden kanssa omista kysymyksistä voi keskustella luottamuksellisesti.
Seksuaalisuus on merkittävä osa persoonallisuuttamme. Siksi seksuaali-identiteetin rakentamisen eteen kannattaa nähdä vaivaa ja etsiä tukea myös ammattilaisilta. Myös läheisen, kuten puolison tai oman lapsen seksuaali-identiteettikysymykset voivat ahdistaa ja vaatia ammattilaisen keskusteluapua.
Joskus on myös kohdattava muutama erilainen ihminen, ennen kuin löytyy juuri Sinulle sopiva auttaja. Alla on pitkä lista erilaisia palveluja. Älä luovuta, vaikket löytäisikään juuri oikeanlaista apua heti ensimmäisestä paikasta, vaihtoehtoja on.
Saimaan SETA ry:n järjestämä ryhmätoiminta antaa vertaistukea ja apua, mutta valikosta löytyvät linkit niin lasten-, nuorten-, ja aikuisten maksuttomiin ja maksullisiin seksuaalisuutta ja identiteettiä käsitteleviin palveluihin. Saimaan SETA ry:n puhelin on tarkoitettu yhdistyksen käytännön asioiden ja homohälyringin hoitamista varten. Puhelimeen vastaava henkilö ei siis omaa ammatillista tietotaitoa, mutta voi tarvittaessa opastaa auttavien puhelinnumeroiden etsimisessä. Saimaan SETA ry:n puhelin on avoinna 15.00-20.00 ja mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina.
Saimaan SETA ry toimittaa näille nettisivuillaan mainituille tahoille säännöllisesti tietoa seksuaali-identiteettiin liittyvistä kysymyksistä ja Saimaan SETA ry:n hallitus voi poistaa listalta tahot, joiden toiminnassa on havaittu suvaitsemattomuutta tai joilla ei ole riittävästi tietoa seksuaali-identiteettiä pohtivien asiakkaiden kohtaamiseen.
Jos sinulla on kokemuksia hyvin tai huonosti toimivista palveluista seksuaali-identiteettiin liittyen, voit laittaa asian tiedoksi sähköpostilla saimaanseta@gmail.com. Jos rohkenet, kerro palaute myös palvelun tarjoajalle, jotta he osaavat muuttaa toimintatapojaan. Saimaan SETA ry ei välitä yksittäistä saamaansa palautetta palvelujen tarjoajille.
Jos palvelun tarjoajana haluat tietosi tälle sivulle tai pois tältä sivulta, ilmoitathan siitä osoitteeseen saimaanseta@gmail.com. Jos huomaat jossakin yhteystiedossa virheen (esim. väärä puhelinnumero tai vanhentunut nettisivu) ilmoitathan siitä Saimaan SETA ry:lle, jotta kaikki tarvitsevat löytäisivät mahdollisimman helposti apua!
